muutos

Muutoksen vuosi 2023?

Näin Joulun lähestyessä on hyvä ottaa kulunut vuosi tarkastelun alle.

Mikä oli mieleenpainuvaa, ihanaa ja tärkeää?
Mistä kokemuksista voin ottaa opiksi ja kasvaa?
Elinkö elämääni niin kuin haluan vai menikö se taas arjen suorittamiseksi?

A picture containing text, road, outdoor, street

Description automatically generated

Uusi vuosi on aina lupaus muutoksesta parempaan. Mutta muutosta ei tapahdu ellemme itse ala sitä tekemään.
Voimme jatkaa samaan malliin kuin aikaisemminkin, mutta Einstein jo sen totesi:
“Hulluus on sitä, että toistaa yhä uudelleen samaa, mutta odottaa silti eri tulosta.”

Tiedät varmasti jonkun ihmisen, joka innosta puhkuen on tehnyt Uutena Vuotena lupauksen laihduttamisesta ja ruokavalion siivoamisesta.

Tammikuu startataan salilla hikoillen ja kaalikeittoa syöden. Ensimmäisestä viikonlopusta selvitään vain yhdellä berliininmunkilla. Toisella viikolla alkaa salilla käynti tökkiä ja kolmannella ollaankin sitten samassa pisteessä kuin ennen muutoksen aloittamista.

Tämä on se klassinen kaava, johon monet lankeavat.

Miksi pysyvän muutoksen saavuttaminen on niin vaikeaa?

Tätä pohtiessa meidän on ensin ymmärrettävä mielen rakenne:

Mielemme on kuin jäävuori. Merenpinnan yläpuolella näemme kelluvan järkäleen, mutta pinnan alle katsoessamme näemme, että suurin osa jäätä on piilossa.

Jäävuoren näkyvä osa on tietoinen mielemme. Se ajattelee, tekee suunnitelmia, on rationaalinen ja pystyy erottamaan totuuden valheesta. 

Veden alla oleva, valtavan kokoinen osa on tiedostamaton mielemme. Se on meiltä piilossa oleva osa itseämme. Sinne olemme lapsuudessamme ja nuoruudessamme keränneet valtavan määrän uskomuksia itsestämme, toisista ihmisistä, asioista ja maailmasta. Nämä uskomukset toimivat jarruna aina kun haluamme kasvaa ja kehittyä. 

A picture containing nature, sunset, clouds

Description automatically generated

Tietoisessa mielessämme voimme siis tehdä suunnitelmia ja päätöksiä, mutta usein ne tuppaavat lopahtamaan alkuinnostuksen jälkeen. Miksi?

Syynä on tiedostamattomassa mielessämme olevat uskomukset ja ajatusmallit. Lapsena, ennen 7 ikävuotta, mielemme on erityisen auki ympäristön vaikutteille, sillä tietoinen mielemme ei ole vielä kehittynyt. Näin ollen emme osaa ajatella onko isä, äiti, naapurin Teppo, opettajamme tai ystävämme äiti oikeassa vai väärässä. Uskomme käytännössä kaiken mitä meille syötetään.

Näin sitten hyvää tarkoittava lähipiirimme syöttää meille totuutena omia uskomuksiaan maailmasta ja toisista ihmisistä.

Hyvänä esimerkkinä seuraavat sanonnat, jotka tiedät varmasti jo alun kuullessasi.

  • ”Raha ei kasva _____.”
  • ”Lapset saavat näkyä mutta ei ______.”
  • ”Ei voi kauhalla vaatia, jos on _______ annettu.”

Muita tyypillisiä uskomuksia ovat:

  • ”Meidän perheessä ei kukaan ole käynyt yliopistoa, joten ei minustakaan siihen ole.”
  • ”En ole rakkauden/rahan/ystävyyden/terveyden arvoinen.”
  • ”Muut ovat parempia kuin minä.”
  • ”Turha edes yrittää, ei siitä kuitenkaan mitään tule.”
  • ”Maailma on täynnä uhkia, parempi pysytellä turvassa.”

Meidän jokaisen sisällä elää siis sabotoija, joka yrittää pitää meidät kiinni vanhassa.
Meidän tehtävämme on kuoria vanhat ohjelmointimme ja astua omaan potentiaaliimme.

Miten siis voimme tehdä muutoksen, jos tiedostamaton mielemme on näin voimakas?

Vastaus on, että muutos täytyy tehdä sisältä ulospäin.

Emme voi vain lähteä salille ja puskea tuloksia viikko toisensa jälkeen ellemme samalla ala muuttaa ajatusmaailmaamme sekä minäkuvaamme. Sisäisen muuttuessa myös ulkoinen lähtee muuttumaan. Silloin muutoksesta tulee pysyvä.

“Yesterday I was clever so I wanted to change the world. Today I am wise so I am changing myself.” – Rumi.

Sisäinen muutos tapahtuu itsetutkiskelun ja uudelleenohjelmoinnin kautta. Elämäntaidon valmentajana olen erikoistunut tähän uuden mindsetin rakentamiseen ja muutoksessa tukemiseen. Monet asiakkaani ovat saaneet aikaan pysyviä ja suuria muutoksia elämässään ja elävät elämäänsä onnellisempana kuin koskaan aikaisemmin. Kuten esimerkiksi Jonne:

The course was more than I expected.
I had quite humble goal of becoming more grounded energetically because that had always been my Achille’s heel.
Through Noora’s coaching and energy work I was able to turn that weakness around. Now I’m more balanced and powerful.
I am more able to get practical tasks done and enjoy doing them.  
On top of this, I became more clear of my path and what I want to accomplish in the near future.
Noora brought to my attention some limiting beliefs that were blocking me from accessing my fuller potential.
Once those blocks were removed through conversations and deep energy healing it was like opening a damp in a river.  
I wasn’t aware of the damp in the first place, but once it was gone, I could feel the difference.  
In fact, in 3-month intensive course there was enough time to find and break many damps.
Now I’m moving ahead with full steam.
So, thank you, Noora!
It feels good to be on the right track with all engines working full steam.

– Jonne, Helsinki, Finland

Muutosvoiman lähtiessä liikkeelle, asiat voivat tapahtua nopeasti:

Sisäinen muutos johtaa ulkoisten olosuhteiden muutokseen. Alat näkemään kuinka elämääsi alkaa virrata asioita, joita olet jo pitkään etsinyt ja toivonut. Tämä johtuu siitä, että tietoisen ja tiedostamattoman mielen harmonisoituessa kehosi värähtelytaso muuttuu ja pääset oikealle ”värähtelytaajuudelle” tavoitteidesi kanssa. 

Tällöin Universaalit lait pääsevät toimimaan ja auttamaan sinua matkallasi kohti unelmiesi elämää. Universaalit lait toimivat kuin fysiikan lait. Vastavirtaan kahlaaminen on raskasta, sen sijaan virran mukana kulkeminen on helppoa ja kannattelevaa.

Haluatko oppia Universaaleista laeista? Mikäli enlanninkieli sujuu, pääset opiskelemaan niitä tästä.

Millainen on sinun vuotesi 2023? – Muutos on edessäsi

Millaista elämää sinä haluaisit elää?

Missä haluaisit asua ja keiden kanssa viettää aikaa?
Ehkä sinulla on pitkäaikainen unelma, jota et ole vielä saavuttanut?
Ehkä haluat olla terveempi ja voida paremmin?
Olisiko nyt vihdoin sinun aikasi elää elämää jota olet tullut tänne maapallolle elämään?
Oletko valmis tekemään vuodesta 2023 elämäsi parhaan vuoden?

Mikäli vastasit ”kyllä, ehdottomasti”! Nyt sinulla on siihen huikea mahdollisuus:

Muutos ja Universaalit lait! – Kurssi

Kurssi keskittyy muutoksen luomiseen sisäisestä maailmasta käsin sekä harmoniassa Universaalien Lakien kanssa.

Perehdymme seuraaviin teemoihin: 

  • Tietoinen mieli
  • Tiedostamaton mieli
  • Värähtelytaajuus ja sen kanssa työskenteleminen Universaalien Lakien valjastamiseksi
  • Saat konkreettiset työkalut muutoksen tekemiseen

Tämä kurssi sopii sinulle, jos:

  • Olet valmis itsetutkiskelun matkalle
  • Olet valmis ja sitoutunut muutokseen
  • Olet avoin työskentelemään ryhmävalmennuksessa
  • Haluat astua elämään, joka on sinun näköisesi, sinun arvojesi mukainen
  • Olet valmis päästämään irti sinua rajoittavista ajatuksista ja uskomuksista

Kurssin jälkeen:

  • Ymmärrät mielesi toimintatavat ja osaat pysyä ohjaksissa myös heikkoina hetkinä
  • Ymmärrät Universaalien Lakien toimintatavat ja osaat toimia niitä hyödyntäen
  • Sinulla on käytännön työkalut, joilla viedä muutosta eteenpäin
  • Olet motivoitunut ja kykenevä toteuttamaan muutoksen
  • Olet elinvoimaisempi ja innostuneempi.

Kurssin päivämäärät:

  • la 4.3.23
  • la 11.3.23
  • la 18.3.23
  • la 25.3.23
  • la 1.4.23

    klo 11.00-13.00
    Luentoon kuuluu teoria-osuus sekä ryhmäkeskustelua ja pohdintaa.

Jokaisen tapaamisen yhteydessä annan kotitehtäviä, joiden avulla pääset tutkiskelemaan omaa sisäistä maailmaa. Luomme myös päivittäisiä rutiineja, jotka vievät sinua kohti tavoitettasi. Suosittelen pitämään kurssin aikana ja jälkeen muutospäiväkirjaa.

Valmennuskieli: suomi

Valmennus tapahtuu ryhmävalmennuksena Taikavoimien tiloissa, Mansku 162.

Kurssin hinta

Hinta: 295€ 31.12.2022 / 350€ 1.1.23 alkaen
Tarjous kahdelle 24.12.22 saakka 500€
Hinnat sisältävät alv 24%.

Ilmoittautuminen 1.2.2023 mennessä: contact@healernoora.com

Joululahjaidea!

Haluatko lähteä tekemään muutosmatkaa yhdessä ystäväsi/kumppanisi kanssa?

Tutkimusten mukaan muutos on helpompi toteuttaa, kun lähipiirissä on muutosta tukeva läheinen. Yhdessä onnistumisprosentti kasvaa, kun voitte tsempata toisianne heikkoina hetkinä.
Hyödynnä tarjous kahdelle 24.12.22 mennessä. Yhteishinta 500€/2hlö.

Tehdään yhdessä vuodesta 2023 Sinun vuotesi!

Iloa ja valoa Joulun odotukseen!

Much Love,

Noora

Noora on Body Mind Energy Balancing – Method hoitaja sekä elämäntaidon valmentaja. Hän on erityisen kiinnostunut kehon ja mielen yhteydestä sekä muutosmatkojen fasilitoinnista. Nooraan voit tutustua Taikavoimien sivuilta tai osoitteessa www.healernoora.com

IG: healer_noora

FB: Healer Noora