energia

Kaikki on energiaa, värähtelyä ja resonanssia

Meille ”tavallisille tallaajille” otsikon väite tuntuu absurdilta, mutta kvanttifyysikot ovat jo moneen kertaan todistaneet, että mitään kiinteää ei todellisuudessa ole olemassa.
Kaikki on värähtelyä.

Tuoli, jolla istut, tuntuu ja näyttää kiinteältä, mutta jos tutkijat zoomaisivat tuolin ainekseen
tarpeeksi syvälle, he näkisivät vain värähteleviä partikkeleita. Nämä partikkelit värähtelevät
hyvin hitaasti ja siksi tuoli näyttäytyy todellisuudessamme kiinteältä. Vastakohtana voidaan
ajatella esimerkiksi musiikkia. Se värähtelee tuoliin nähden nopeammilla taajuuksilla ja siksi
sen olomuoto on ”muodoton”, ei näkyvä.

Näistä asioista on hankala löytää tietoa suomen kielellä, joten olkaatten hyvät.
Toivottavasti tästä artikkelista on iloa ja hyötyä juuri sinulle.

Mitä on värähtely?

Wikipedia:” Värähtely on kappaleen tai järjestelmän osien jaksollista liikettä
tasapainoaseman ympärillä, tai yleisimmin fysikaalisen suureen (kuten esimerkiksi
sähkökentän, ilmanpaineen) arvon jaksollista vaihtelua ajan funktiona. Esimerkkejä
mekaanisesta värähtelystä ovat heilurin like ja sydämen syke, sähkömagneettisesta
värähtelystä radioaallot.”

Kuulostaa monimutkaiselta, mutta yritän selittää sen helpommin:
Ajatellaan esimerkiksi radioaaltoa. Se näyttää kuvissa säännölliseltä ylös-alas-ylös-alas
liikkuvalta viivalta. Radioaalto siis on tietyllä taajuudella tapahtuvaa värähtelyliikettä.

Jos käännät radiosi Suomi Popille, niin radiovastaanottimestasi alkaa kuulua kyseisen
kanavan radiolähetys. Jos päätät vaihtaa kanavaa Yle Classicille, kuulet saman tien pienen
kohinan jälkeen Mozartin tai Bachin sulosäveliä.

Ja koska kaikki on värähtelyä, niin myös ajatuksesi, tunteesi, sanasi ja tekosi ovat värähtelyä.
Ajatuksesi kulkevat valoakin nopeammin, joten ne ovat hyvin nopeatempoista värähtelyä.

Mitä on energia?

Käsittelen tässä artikkelissa energiaa energiahoitajan näkökulmasta. Energiaa on kaikkialla, elämme ”energiakeitossa”. Kaikki ”tyhjä tila” ympärillämme on täynnä energiaa.

Energiaa on eri taajuksilla, eli eri ”korkeuksilla”. Voimme ajatella asiaa esimerkiksi äänen
kautta: Basson ääni on matala ja muhkea, koloratuurisopraanon ääni hyvin korkea ja
kikkaileva. Siihen väliin mahtuu bassobaritonit, baritonit, altot, mezzosopraanot ja sopraanot.
Yhdessä kuoro muodostaa kauniin, harmonisen teoksen, jossa äänet soivat yhdessä ja kuulija
voi nauttia hienosta elämyksestä.

Samalla tavalla energiaa on eri korkeuksilla. Matalamman taajuuden energiat liittyvät ei-niin
positiivisiin asioihin, kuten traumaenergioihin, tunnelukkoihin, negatiivisiin ajatuksiin jne.
Korkeammat energiat liittyvät positiivisiin tunteisiin, kuten rakkauteen, myötätuntoon, iloon
jne.

Energiaa voi ajatella myös veden kaltaisena: sen pitää päästä virtaamaan vapaasti.
Jos energia tukkeutuu, alkaa se vaikuttaa kehossa erilaisina oireina ja ongelmina.
Tyypillisiä tukkopaikkoja kehossa on nivelten seudut: olkapäät, kyynärpäät, ranteet ja lonkat,
polvet, nilkat.

Energiaa ei voi siis säilöä. Sen täytyy antaa virrata vapaasti.

Miten energia tukkeutuu?

Meillä on fyysisen kehon lisäksi useampia energiakehoja. Olemme vähän kuin venäläisiä
nukkeja: Useampi sisäkkäinen kerros muodostaa kokonaisuuden.

Kun kohtaamme elämässämme tilanteen, jota emme voi ymmärtää tai hyväksyä,
energiakehoomme jää tapahtumasta muistijälki (traumaenergia). Jos emme pysty
käsittelemään tapahtunutta, vaan lakaisemme sen maton alle, tämä ”haava” jää
järjestelmäämme ja alkaa tukkeuttaa energian kulkua. Se on kuin viemäriin jäävä iso roska,
joka alkaa kerätä lisää kuonaa ympärilleen. Energiavirtaus alueella heikentyy ja ajanmyötä se
alkaa näkymään myös fyysisessä kehossamme ongelmina.

Tämän vuoksi asioiden käsittely ja hyväksyminen ovat avainasemassa henkisen ja fyysisen
hyvinvoinnin ylläpitämisen kannalta.

Energiahoidossa tätä tukkeutunutta energiaa päästään availemaan ja vanhat haavat voidaan
puhdistaa ja parantaa. Tämä vaikuttaa kehoon ja mieleen hyvin voimakkaasti ja tuo elämään
uutta positiivista virettä.

Mitä on resonanssi?

Resonanssi on helppo ymmärtää ääniraudan toiminnan kautta. Äänirauta on apuväline, jota
käytetään esimerkiksi kuorolaulussa oikeiden sävelten löytämiseksi. Se on metallinen esine,
jossa on kahva ja kaksi yhtä pitkää ”tikkua”. Kun ääniraudan kolauttaa kättä vasten tai
pöydänkulmaan, lähtee iskun saanut ”tikku” värähtelemään. Samanpituinen toinen ”tikku”
havaitsee värähtelyliikkeen ja lähtee värähtelemään toisen tikun mukana. Nyt ”tikut” siis
värähtelevät yhdessä samalla taajuudella. Tästä syntyy resonanssi ja kuulijan korva voi
havaita a1-äänen.

Resonanssin syntymisen kannalta olennaista on, että ääniraudan ”tikut” ovat samanmittaisia.
Muuten resonanssia ei pääse syntymään. Radioaalloista puhuttaessa radiolähetyksen ja
vastaanottimen tulee myös olla samalla aallonpituudella, muuten yhteyttä ei synny.

Mitä tämä tarkoittaa tavalliselle ihmiselle?

Sinä olet värähtelevä kokonaisuus: ajatustesi, sanojesi, olemuksesi ja tekojesi summa.
Sinä värähtelet tietyllä taajuudella.

Jos kohtaat toisen värähtelevän kokonaisuuden (eläin, ihminen, puu, kivi, kirja, sävellys…)
niin tämä asia joko resonoi kanssasi (eli värähtelee ainakin osittain samalla taajuudella) tai
sitten ei. Tällä perusteella teet todennäköisesti päätökset siitä kenen kanssa vietät aikaa, mitä
musiikkia kuuntelet ja mitä kirjoja luet.

Värähtelytaajuus

Värähtelytaajuus on siis se korkeus, millä koko värähtelevä systeemisi (keho-mieli-sielu)
värähtelee.

Tämän ymmärtämiseksi on tärkeää ymmärtää, miten keho-mieli-sielu-kompleksimme toimii.
Meillä on 1.) Tietoinen mieli, 2.) Tiedostamaton mieli ja 3.) Keho.

1.) Tietoinen Mieli

Tietoinen mieli on se osa mielestämme, joka päättelee loogisesti ja jota voimme kontrolloida.
Jos joku kertoo meille taivaalla lentävästä lehmästä, tietoinen mielemme analysoi
informaation ja päättää uskommeko sitä vai emme. Eli annammeko tiedon päästä sisään
systeemiimme vai emme.

Tietoinen mielemme on työkalu, jolla voimme lähteä ohjelmoimaan itseämme uudelleen ja
sitä kautta muuttaa elämämme kulkua.

2.) Tiedostamaton Mieli

Tiedostamaton mieli on olemuksemme ”syvä meri”. Siellä piilee suurin osa päivittäisiin
toimintoihimme liittyvistä asioista. Emme mieti aamulla herätessämme mitä teemme
seuraavaksi: rutiininomaisesti nousemme sängystä, menemme kylpyhuoneeseen aamupesulle
ja sieltä keittiöön keittämään kahvit. Emme analysoi tekemistämme, me vaan teemme.

Tiedostamattomassa mielessämme piilee myös kaikki elämämme aikana kerääntyneet
ohjelmoinnit. Näitä olemme lapsena imeneet vanhemmiltamme, opettajiltamme,
ystäviltämme ja yhteiskunnalta. Ajatuksiamme ja uskomuksia itsestämme ja maailmasta.
Suurin osa niistä ei välttämättä ole edes totta, mutta niiden mukaan tanssimme elämämme
askeleet – ellemme tule asiasta tietoiseksi. Tällöin voimme lähteä tarkkailemaan omia
ohjelmointejamme ja muuttaa niitä paremmiksi.

3.) Keho

Tiedostamaton mielemme määrää kehomme (instrumenttimme) kokonaisvärähtelytaajuuden.

Tämä on helppo nähdä: Kuinka itsevarma ihminen kantaa itsensä erilaisissa tilanteissa?
Kuinka addiktion riivaama ihminen käyttäytyy aamubussissa? Millaisena stressaantunut ja
kiireessä oleva ihminen näyttäytyy pitkissä punaisissa valoissa?

Kehomme näyttää ulospäin sen mitä sisällämme tapahtuu. Ja muut ihmiset automaattisesti
havaitsevat missä värähtelytaajuudessa olemme. Olemmeko rauhallisia, tyytyväisiä ja läsnä
vai kiireisiä, vihaisia ja puolustuskannalla.

Näemme myös salamannopeasti kenen kanssa haluamme avata keskusteluyhteyden ja kenestä on parempi pysyä kaukana. Luemmme siis intuitiivisesti toistemme energiaa koko ajan.

Värähtelytaajuus laajemmassa perspektiivissä

Moni miettii mitä energia on? Kaikki on siis energiaa, ja kaikki energia värähtelee.

Henkisissä piireissä puhutaan ”korkeavärähteisistä ihmisistä”.

Näillä viitataan ihmisiin, jotka ovat kulkeneet jo pidemmän aikaa itsetutkiskelun tiellä ja
kohdanneet omat varjonsa ja traumansa. He ovat tuoneet valon sinne, missä pimeyttä on ollut.
He ovat parantaneet haavansa ja nostaneet omaa värähtelytaajuuttaan kohti
rakkaudellisempaa, autenttisempaa ja myötätuntoisempaa olemista.

Kyse on siis ihan tavallisista ihmisistä, jotka ovat lähteneet työstämäään itsestään oman
elämänsä henkistä mestariteosta. Elämme vastakohtien maailmassa: meissä kaikissa on valoa
ja varjoa, meissä kaikissa on yin ja yang.

Kuka vain voi lähteä tälle tielle.

Matka on pitkä ja täynnä yllätyksiä. Perille pääseminen (mikäli sellaista edes on) on tämän
inkarnaation aikana epätodennäköistä, mutta matka itsessään onkin se juttu.
Kaikki se, mitä tällä tiellä oppii nostaa myös maapallon kollektiivista värähtelytaajuutta.
Itsensä eheyttäminen eheyttää siis myös muita.

Toivottavasti löysit tästä artikkelista itsellesi jotain hyödyllistä matkasi varrelle.
Voit seurata englanninkielistä Youtube -kanavaani: Healer Noora

Voit myös varata minulle aikoja energiahoitoon ja henkiseen elämäntaidon valmennukseen
sähköpostitse: contact@healernoora.com tai käydä tsekkaamassa vapaita aikoja sivultani:
www.healernoora.com

Suomenkielisen esittelyni löydät Taikavoimien sivuilta: