Neuro Change Practitioner-
- Mestari Manifestoija. Manifestointivalmennus
- Meditaatiot- meditaatiot työkaluina muutokseen ja manifestointiin
- Kuratoidut meditaatiot livenä Zoomin kautta tai nauhoitettuna
Manifestointivalmennus
Olen ollut yhteydessä henkiseen puoleen lapsesta saakka ja tiennyt aina sen olemassa olosta. Olen ollut tietoinen itsemme sisäisestä voimasta, mielemme vaikutuksesta todellisuuteemme, enemmäin kuin vain ”terve sielu-terve keho” sanonnan tasolla.
Olen aina uskonut, että voimme muokata todellisuuttamme ja, että meille on olemassa enemmän kuin tämä 3D maailma. Aloin kokemaan tämän ensimmäisten manifestointi kokemusteni kautta. Tuolloin en edes tiennyt kyseen olevan manifestoinnista, vaikka tietoisesti mieleni voimalla toin uskomattomalta vaikuttavia tekoja toteen hetkessä, instant manifestoinnilla, joksi sitä kutsun.
Sittemmin olen alkanut manifestoimaan toteen myös suuria, pitemmän aikavälin manifestointeja. Olen sitä kautta saanut kaiken mistä olen unelmoinut.
Haluan jakaa tätä tietoisuutta muille ja olla valmentajana tukemassa muita toteuttamaan tavoitteitaan ja unelmiaan, sekä levittää onnellisuutta. Maailma tarvitsee lisää onnellisuutta ja ihan kaikki hyvä on meille kaikille olemassa.
Muutosvalmennus
Tämä valmennus auttaa toteuttamaan halutun muutoksen elämässä ja tehdään valmennuksen myötä pysyvä sisäinen muutos.
Aluksi kartoitetaan tilanne ja asia, mitä halutaan käsitellä ja mitä halutaan parantaa ja lähdetään työstämään sitä.
Käydään läpi mm.tarkoitusta, Flow tilaa, uskomuksia, mindsetia, alitajuntaa ja paljon muuta. Työskentelen tiiviisti kanssasi henkilökohtaisena valmentajana, pidän sinut tilivelvollisena tulosten aikaansaamiseksi ja tuen sinua tämän matkan ajan kokenein ottein, käyttäen työkaluja, jotka pohjautuvat kognitiivisiin tieteisiin ja ovat todistetusti toimivia. Ote on positiivinen, keskittyen mahdollisuuksiin ja positiivisuuteen. Saat toimia aktiivisena oivaltajana parhaiden tulosten aikaan saamiseksi.
Valmennus on luottamuksellista ja toteutetaan International Coaching Federationin ICF:n standardien mukaisesti. Työskentelymuotoina yksilövalmennus, pienryhmävalmennus, sekä 1-2 päivän ryhmävalmennukset keskittyen valittuun aihealueeseen.
Molempia valmennuksia on mahdollista myös yhdistää haluttaessa.
Meditaatiot
Meditaatioita voidaan halutessa sisällyttää valmennuksiin voimakkaina työkaluina boostaamaan tavoitteisiin pääsemistä ja niitä saa myös erikseen.
Esimerkkejä aiheista, joihin valmennuksista on apua:
Muutosvalmennus
- haitallisten juurtuneiden uskomusten muuttaminen
- negatiivisen ajattelun muuttaminen positiiviseksi
- negatiivisen ylisukupolvisen kierteen katkaiseminen
- uratavoitteet
- uramuutos
- äitiyden ja ruuhkavuosien haasteet, hämmennyksestä selkeyteen pääseminen
- haitallinen minäkuva
- suhteet
- itsetunto
- omakuva
- tunneälyn hyötykäyttö omassa toimintaympäristössä
- neuroplastisuus ja sen hyödyksi ottaminen
- ynnä muuta
Manifestointivalmennus
- Raha
- Rakkaus
- Suhteet
- Instant manifestointi
- Pitkän aikavälin tavoitteet
- Pienet asiat
- Suuret asiat
- Mitä sinä haluat manifestoida?
Työskentelen suomeksi ja englanniksi.
Here for you,
Afrah
Performance Life Coach, Neuro Change Practitioner
Mastermind Coaching
+358440842852
https://www.mastersmindcoach.com/
https://www.linkedin.com/company/mastermindcoaching/
https://www.facebook.com/Mastermind-Coaching-115579564333614