Kaikki alkaa omalta keholta – rakkaudesta ja huomiosta, jonka tarjoamme sille.
Mian oma healing journey ja tunteet hän on kokenut sekä fyysisellä keholla, käyttäytymisessä että henkisesti on ohjannut hänet ymmärtämään kuinka kaunista ja tärkeää on tuntea itsensä. Tätä kautta elämme sydämestämme ja rakkaudesta kaikkea kohtaan. Mian elämäntehtävä on voimaannuttaa ihmisiä omaan itseensä ja tietoisuuteen.
Mian lapsuus jätti hänelle syviä haavoja, niin fyysisesti kuin henkisesti, feminiinisiä että maskuliinisia. Nämä haavat ohjasivat Miaa kirjoittamaan omaa elämän tarinaa uudelleen. Avautumaan omaa elämän tarkoitusta kohti.
Hän on tutustunut naisen sisällään vasta synnytettyään kaksi lastaan. Siitä alkoi hänen matkan syvälle sisimpään parantaakseen feminiinisen haavan myös edellisten sukupolvien haavoja.
Mian omistautuminen oman tasapainon ja hyvinvoinnin löytämiseen on ohjannut hänet sisäiseen onneen ja iloon.
Hän on tutustunut naiseen sisällään, jumalattareen, ja tuntemaan hänen läsnäolon jokaisella askeleella. Mian mielestä jokaisessa meissä naisessa on jumalatar sisällä ja sen herättäminen on kauneinta mitä maan päällä on. Mian elämäntehtävä on voimaannuttaa ihmisiä omaan itseensä ja tietoisuuteen.
Viime vuosina Mia on keskittynyt parantamaan maskuliinista haavaansa isä suhteen kautta. Puoli vuotta sitten hän oli isänsä saattohoitajana. Isän kättä pidellen hän puhui, ”Rakas Isä, meidän välillämme ei ole enää mitään epäselvää. Minulla on vain kiitollisuus ja rakkaus sinua kohtaan. Kiitos.
Minä rakastan sinua.” Kokemusten läpikäyminen, anteeksianto avaavat kehon lukkoja ja vapauttavat ja tehdä tilaa uudelle.
Mia yhdistää kokemuksensa ja tietonsa muinaisesta jooga taiteesta ja meditaatiosta, lähinnä kundalini joogasta, luodakseen kokemuksen asiakkaalle, ryhmille. Hän palvelee Sat Nam Rasayan-parannuksia läsnä ja etäältä. Mia ohjaa Naisten piirejä Münchenissä, sekä muissa kohteissa ja Zoomissa. Hän työskentelee 1:1 asiakkaidensa kanssa vahvistaen heidän oman itsensä tuntemista ja tietoisuuteen.
Lisää Miasta www.miamaljojoki.com
Tai kysy mia@miamaljojoki.com
Rakkautta ja Valoa,
Mia Saraswati